Julkaisin tämän artikkelin ensimmäisen kerran 21.1.2016 toisessa blogissa.
Nonnih, nyt on ehkä aika kerrata parin viime viikon tapahtumia koiran ja sen palvelijan elämästä. Vaikka asiat ovat ehkä Pikku-juttuja isolla ja pienellä p:llä, niiden yksilöllistä merkitystä hurtalleni ja allekirjoittaneelle ei voi unohtaa.
Olen tottunut käsittelemään varsinkin omia asioitani huumorin kautta. Välillä kyllä muidenkin ja joskus tai jopa usein on varmasti tullut myös ylilyöntejä. Huumori on nykyisin vaikeaa, koska itsestä vitsailija saattaa saada itsekeskeisen ihmisen leiman. Jos taas kerrot vitsejä toisista ihmisistä tai ihmisryhmistä, rasistin leima voi olla luvassa. Turvallisinta lienee kakkahuumori, koska se koskee kaikkea elollista, joka kakkaa tuottaa.
Jotkut ihmiset tuottavat sitä jopa puhuessaan tai kirjoittaessaan, ehkäpä allekirjoittanutkin. Siksi tästä kirjoituksesta saattaa löytyä elementtejä jotka voivat naurattaa vaikka sinällään ovat vakavia asioita. Huumorin käyttö vakavissa yhteyksissä on mielestäni ok ja pitäähän kuulijalla/lukijalla jokin vastuu olla asioista vitsiksi tarkoitetun tarinan kuullessaan tai lukiessaan.
Omasta mielestäni olen yrittänyt hoitaa asiat sen mukaan, mikä itsestäni tuntui koiran kannalta parhaalta ratkaisulta. Varmasti tässä tulee esille asioita, jotka monien ihmisten mielestä olisi pitänyt hoitaa toisin. Se lienee sitä valinnanvapautta, joka näissä tilanteissa kohdistuu elolliseen olentoon, joka ei pysty itse ilmaisemaan tahtoaan. Elikkä äärimmäisen hankalia päätöksiä.
Jo koiran hankinnan aikaan jouduin tekemään päätöksen, joka ei ollut oppikirjojen mukainen. Pentu ei ollut vielä ihan täyttänyt kahdeksaa viikkoa kun hain sen uuteen kotiinsa. Ainoa perustelu asialle oli, että lomani alkoi samana päivänä kun hain sen kasvattajalta. Näin sain olla pennun kanssa heti alkuun vajaat pari viikkoa siten, että se sai olla koko ajan seurassani. Toki olisin lomani ottanut mieluummin myöhemmin samasta syystä, mutta se ei silloin ollut mahdollista.
Ensimmäinen muutos kotona oli se, että nostin petivaatteeni lattialle, jotta koira saa olla vieressäni aina kun haluaa. Jo etukäteen olin päättänyt, että koira saa tulla samaan sänkyyn kanssani nukkumaan. Täytyy sanoa, että ajoittain mietiskelin päätöstä uudestaan. Varsinkin kun yöllä heräsin siihen, että joku oli yöllä kastellut petin tai minut, useimmiten molemmat. Koska koira kuitenkin oppi sisäsiistiksi suhteellisen vähällä vaivalla, olen jälkikäteen ollut tyytyväinen päätökseeni. Vaikka muutama tyyny ja liinavaate on jyrsitty kulmasta rikki tai jotain muuta pientä.
Alusta alkaen olen kosketellut ja hyväillyt koiraa mahdollisimman monesta eri paikasta. Näin koira on tottunut siihen, että sitä kosketellaan ja käsitellään. Esimerkiksi korvakäytävät, tassut ja kynnet sekä genitaalit, suuta ja hampaita unohtamatta. Tassuista koira antaa allekirjoittaneen työntää sormensa polkuanturoiden väliin ilmeenkään värähtämättä. Tuseerauksen olen ainakin vielä jättänyt tekemättä. Anaalirauhaset ovat tähän asti tyhjentyneet helpommin omia aikojaan. Nyt tämä jopa hölmöltä tuntuva hiplailu palkitsi itsensä koiran hoidoissa.
Nykyisin on varsin helppo tutkia koira, koska se reagoi itsensä tutkimiseen vasta sitten, kun kosketellaan kipeää tai arkaa paikkaa. Jopa eläinlääkäri oli sitä mieltä, kun vein sen nykyisten vaivojen vuoksi tutkittavaksi, että ”onpas kiltti beagle”. Toista mieltä oli aikoinaan eri lääkäri, joka rokotti koiran toista kertaa. Ensimmäinen kerta meni tottakai helposti, kun koira ei tajunnut etukäteen, mitä tapahtuu.
Hän ehti ehdottaa yhden käynnin aikana ainakin puolenkymmentä kertaa vehkeiden viemistä valtiolle. Hän vaikeni asiasta vasta sitten, kun ehdotin häntä ensin poistamaan omat pallini. Toki koira oli silloin nykyistä huomattavasti levottomampi jo tutkimushuoneessa ja kunnon möyhellys alkoi sitten, kun rokotuspiikki tuntui kudoksessa.
Toista viikkoa sitten rakas rakkini sai kuonoonsa kirsun taakse pahan, eläinlääkärin mukaan syvän, ihotulehduksen. Se tuli kuonoon kirsun taakse, turposi n. 1½ cm korkuiseksi paiseeksi ja pahimimillaan alkoi heti kirsusta ja jatkui silmiä kohti n. 4½ senttiä. Koeteltaessa paise tuntui lähinnä pienikokoiselta hernepussilta, rakkulaiselta. Melkoinen ”tulivuori” täynnä märkää. Jossain vaiheessa nahka tietysti puhkesi kuonosta useammasta tulehduskohdasta.
Mitään käsitystä ei ole siitä, mistä tulehdus oli saanut alkunsa, koska koiralle ei ollut tapahtunut mitään sellaista, mistä tulehdus olisi voinut saada alkunsa. Ei koiratappeluita, kolhuja taikka haavoja ulkoiltaessa tai sisäleikeissä. Omaan ”kosketusmuistiin” on jäänyt mielikuva, että koiraa kuonosta hyväiltäessä kyseisessä paikassa saattoi olla jo pitkään pienenpieni kohouma, eli mahdollisesti koteloitunut pesäke, joka nyt jostain syystä aktivoitui eli tulehtui.
Siispä kiireen vilkkaa lääkärin vastaanotolle, joka koiran tutkittuaan aloitti kipulääkkeen viikoksi ja antibioottikuurin niin pitkäksi aikaa että iho on korjautunut, maksimissaan kahdeksi viikoksi. Tutkimuvaiheessa tulehdus oli äitynyt jo niin pahaksi, että kuonon iho oli useammasta kohdasta rikki. Turvotus alkoi edellisenä iltana ja yön aikana pesäke oli jo osittain puhjennut.
Jotta jatko olisi ”täydellinen”, kahden päivän päästä eka tutkimuksesta selvisi, että koiran kivekset olivat paleltuneet pahanlaatuisesti. Eikun kipin kapin uudestaan vastaanotolle. Tällä kertaa tutkimukseksi riitti pelkkä katsominen. Lääkäri suositteli heti kivesten poistoa. Mielestäni kyse oli kuitenkin isosta asiasta, joten kysyin mahdollisista vaihtoehdoista. Hän ohjeisti voitelemaan paikat kahdesti päivässä samalla haavanhoitovoiteella, jota käytin jo kuonoon samalla ohjeella. Paikkojen suojaaminen ulkoiltaessa oli myös tietysti välttämätöntä.
Noh, pallisuojia ei tietenkään löydy lemmikkikauppojen hyllystä, vaan asiaan piti käyttää omaa päätään ja saksia. Sen seurauksena virittelin jonkinlaiset suojat vanhoista lyhyistä kalsareista ja fleecepaidan palasista. Ikävä kyllä ne eivät pysyneet ryhdissä eikä koirakaan niistä pitänyt. Ulkoilu meni hännän perässä pyöriessä kun koira yritti repiä suojia ja tarpeiden teko unohtui ajoittain kokonaan. Lisäksi suojien huonon suunnittelun ja heikon toteutuksen seurauksena koira teki silloin tällöin kaikki tarpeensa housuun, vaikka takapää oli avonaista mallia.
Onneksi eräs ihana käsityöihminen tarjoutui tekemään koiralle housumalliset suojat. Eikun palleja mittailemaan. Toki muitakin mittoja piti ottaa, mutta enhän minä muiden paikkojen kokoa osannut ottaa huomioon. Niinpä kyseinen ompelija kävi muut mitat ottamassa koiralta itse.
Nyt rekulla on upeat, käytännölliset ja ennen kaikkea lämpimät pöksyt, jotka on vielä käsityönä tehdyt. Eka pukeminen omalle koiralle osoittautuikin sitten mielenkiintoiseksi tilanteeksi. Tekijä oli nimittäin sovittanut pöksyjä omalle suunnilleen samankokoiselle koiralleen. Yllättäen oma koirani osoitti vaatetta kohtaan poikkeuksellisen suurta mielenkiintoa. Taisi johtua siitä, että ”sovitusnukke” oli virkeä narttu. Onneksi ei ollut kuitenkaan juoksussa. Tosin kulkusille tehty kuppimainen osa vaikutti karvan verran pieneltä. Lieneekö tekijä hukannut ottamani mitat ja käyttänyt niiden sijaan miehensä mittoja.
Lääkinnälliset hoidot ovat olleet oma lukunsa. Lääkkeet suun kautta ovat onneksi menneet sujuvasti ruoan seassa. Tiukan paikan tullen olisin käynyt ostamassa mämmiä, koska reilu vuosi sitten kuuri meni sen avulla hyvin alas. Kipulääke menee kerran päivässä ja sen olen antanut ohjeen ja oman kokemuksen perusteella illalla. Yöllähän ne itselläkin mahdolliset kivut ja kolotukset eniten tuntuu, päivä menee muuta touhutessa.
Kuonon ja genitaalien päivittäinen rasvaus on taasen ollut aika haasteellista. Homma piti tehdä pitkään kahden ihmisen voimin, kivut olivat niin kovat, että koira ei olisi antanut koskea niihin laisinkaan. Parantumisen ja uudistuvan ihon myötä koira on alkanut jopa nauttia hoitotilanteesta. Kivutkin ovat ilmeisesti sitä myöten vähentyneet.
Ulkoilussa puolestaan on tapahtunut radikaali muutos, joka ilmiselvästi jurppii potilasta. Aiemmin pidempiä ulkoiluja allekirjoittaneen kanssa oli yksi aamulla ja toinen illalla. Lisäksi koira sai päiväaikaan käydä suht vapaasti keskikokoisen kerroastaloasunnon kokoisessa aitauksessa, johon se päästetään suoraan talomme takaovesta.
Nyt ulkoiluja on tasan kaksi, yksi aamulla ja toinen illalla, kesto on maksimissaan 10 minuuttia, lyhyempikin jos tarpeet tulevat kunnolla tehdyksi. Toki pakkaset ovat saaneet aikaan sen, että koira tulee itsekin mielellään pikaisesti takaisin. Vaikka koiralla on nyt housut ja tossuihin totutus on menossa, reissut pysyvät lyhyinä kunnes paikat ovat kunnossa.
Onneksi koira on piintynyt herkkusuu, mikä on auttanut pukeutumiseen ja hoitoihin sitouttamisessa. Ei tarvitse kuin avata leikkelepakkaus, kun koira tulee kurkkimaan ja odottamaan osaansa. Kun sesse näkee yhdessä kädessä herkut ja toisessa hoitovälineet, alkaa empiminen. Jossain vaiheessa se luikki jopa karkuun. Nyt koira tulee luokse, vaikkakin pitkin hampain. Alkuun, kun haavat olivat auki, pidin rasvauksissa kertakäyttökäsineitä. Nyt jos koira näkee käsinepakkauksen, se painelee saman tien kauimpaan mahdolliseen loukkoon.
Vähäisen liikunnan seurauksena ukkeli on tietysti välillä aika turhautunut, vaikka sillä pari aktivointilelua onkin. Kävin kuitenkin ostamassa yhden uuden, joka osoittautui menestykseksi. Pullo, jonka sisälle laitetaan herkkupaloja ja jossa on köydenpätkä puoliksi sisällä sekä puoliksi ulkona solmut köyden molemmissa päissä. Herkut pitää vetää köyden mukana ulos pullon suusta ja ainakin viikon ajan siinä on riittänyt koiralle hommaa, kunhan sen antaa leikkiä sillä vain määrätyn ajan.
Koska alkuun koiralle ei ollut asianmukaisia vaatteita, se oli totta kai kylmissään sisälle tultaessa. Yllättäen kauppojen hyllyiltä olivat sopivat tossut vähissä. Pakkanen lienee vienyt. Pallisuojia taas en löytänyt mistään, kaikki löytämäni ulkoilutamineet olivat suojattomia juuri sieltä missä suojaa olisi tarvittu.
Niinpä lämmittelin koiran tassuja kourassani jo ulkoillessa, jos se alkoi niitä jatkuvasti nostella. Kulkuset olivat huomattavasti haastellisemmat lämmittää. Ne olivat alussa niin arat, että niihin ei voinut koskea lainkaan. Pikkuhiljaa tilanne on kuitenkin muuttunut ja nyt koira tulee jopa itse tarjoamaan peräpäätään, että voin ottaa kassit kourakuppiin, fleecehanska antaa vielä mukavamman tunteen ainakin allekirjoittaneelle.
Kaulurin käytön vaikutuksista tulisi melkoinen saaga, mutta yritän tiivistää. Ensin ostin puhallettavan ”pelastusrenkaan” mutta se ei estänyt koiraa millään tavalla toteuttamasta omatoimisia hoitoja. Muuten koira kyllä tykkäsi siitä, mielellään riepotteli ja järsi jos tassuihinsa sai.
Muovikauluri oli asiansa ajava kapistus, mutta koiran mielestä kammottava. Muutaman kerran jälkeen hurtta antoi sen suosiolla laittaa paikoilleen, mutta viisi ensimmäistä päivää ja varsinkin yötä olivat koiralle todella hankalia.
Yöt menivät reilusti aamuyön puolelle siten, että koira puski itseään sängyssä liinavaatteiden sekaan, sängyn kulmiin tai minua vasten. Tavoitteena oli, että jokin uloke hankaisi kipeitä ja kutisevia paikkoja ja siten koiran oloa helpottaisi.
Vaikealta kuulosti myös se, että koira ”höyläsi” välillä tuntikausia kauluria seinää vasten irrottaakseen sen. Kyseinen raapimisääni jäi allekirjoittaneelle mieleen samalla tavalla kuin psykon suihkupuukotuksen tai tappajahain ääniefektit ennen kuin jotain kammottavaa tapahtui. Kylmät väreet kulkevat selkää pitkin. Voi vain kuvitella, mikä on ollut koiran olotila, kun se teki edellämainittuja asioita yöllä tuntikausia samalla nuuskien, puuskuttaen ja välillä ynisten.
Nyt kun kivut ovat helpottuneet, yöt ovat olleet koiralle paljon parempia. Jäljelle jää kuitenkin kipeiden ja muidenkin paikkojen kutinat. Kuono saa jo olla rauhassa, mutta ainahan koira tykkää jotain paikkaa jonkin verran kihnuttaa. Kulkusetkin jo kivun puolesta koiran oman käsittelyn kestäisivät, mutta kun iho ei ole vielä kunnossa, kauluri on käytössä.
Vaikka se ei ehkä oikeaoppista koiran hoitoa olekaan, olen ottanut itse asiakseni rapsutella niitä paikkoja, joita koira hamuaa mutta ei pysty. Huono puoli asiassa on tietysti se, että koira haluaisi allekirjoittaneen rapsuttelevan paikkojaan jatkuvasti. Olen kuitenkin pysynyt tiukkana ja teen sen vain silloin, kun koira sitä itse yrittää pitempään ja tuskastuu. Vaikka koira varsinkin alkuun tehosti rapsutusvaatimuksiaan komealla ja pitkäkestoisella haukulla. Onneksi muissakin tilanteissa käytetty kehotesana ”loppu” toimi tässäkin yhteydessä.
Varsinkin takapään taspainoelimet ulkoilun jälkeen saavat aikaan voimakkaan rapsutusreaktion. Niinpä kutsun koiran luokse, otan kassit fleecehanskalla suojattuun kourakuppiin vähäksi aikaa lämpiämään ja sitten varovaista rapsuttelua nivusista ja mahdollisimman läheltä arkoja paikkoja, kuitenkin terveellä iholla. Lisäksi tarpeen mukaan kyhnytystä myös kaulurin ja pannan alta puhumattakaan korvantakusista.
Tärkeintä taitaa kuitenkin olla mielialamittarin, antennin, viisarin elikkä hännän virkoaminen. Usean päivän ajan kyseinen viipotin osoitti velttona ja surumielisenä kohti maata. Nyt se on yhä useammin terhakasti viuhuvana pystyssä, vaikka kauluri on kaulassa. On nämä elukat sitkeitä Pikku-veijareita.
