Allekirjoittaneen lämpimimmät muistot ovat niiltä useilta jouluilta, jotka vietimme koko perheen voimin mummolassa. Mummola oli pieni maatila Pohjois-Pohjanmaan pienen kunnan pienessä kylässä. Lähdimme sinne muutamaa päivää ennen aattoa, jotta me lapset saisimme olla mukana joulun valmisteluissa ja olihan kylällä muitakin ikäisiämme lapsia, joiden kanssa aika kului hyvin.
Jouluinen tunnelma näkyi heti, kun saavuimme sen pihaan. Kaikki pihaton rakennukset asuintaloa myöten olivat ja ovat hirrestä tehtyjä. Talvinen lumivaippa rakennusten päällä, olkilyhde ikkunan edessä ja narskuva pakkaslumi kenkien alla.
Sisälle mentäessä ovesta pelmahti ruoan ja leipomusten tuttu tuoksu, aina yhtä iloiset isovanhemmat ja enot olivat vastassa. Pirtin leivinuunin lämpö lehahti kasvoille, kuivien puiden palamisäänet ja ensimmäiset askeleet pehmeän mukavalla puulattiallla loivat tunnelmaa.
Seuraavan päivän ohjelmassa oli kuusen haku metsästä ja sen koristeleminen. Aikuiset hakivat kuusen ja me lapset heidän avustaminaan hoidimme koristelun. Käytössä olivat muiden koristeiden lisäksi talikynttilät, joiden kanssa sai olla tarkkana, ettei vahinkoja satu. Toki mummolaan myöhemmin hankittiin sähkökynttilät.
Ulkosauna lämmitettiin joka ilta, napakat löylyt vastan kera ja peseytyminen hämyisessä, valaisemattomassa saunassa oli kokemus. Ainoastaan navetalta vedetty roikkalamppu ulkona ikkunan takana antoi valoa. Vesikin lämmitettiin navetan muuripadassa, ei puhettakaan juoksevasta vedestä. Saavit täynnä kylmää ja kuumaa vettä olivat saunassa. Lopuksi pihan ylitys saunalta pirttiin, joka tapahtui sitä nopeammin, mitä kovempi pakkanen oli.
Iltapalaksi tuoretta mummon leipomaa ruislimppua, rieskaa ja tönkkösuolattua haukea. Suolakala ei kyllä lapsena kovinkaan hyvin maistunut, mutta iän myötä ajatus muuttui. Juomaksi oli kylmää maitoa, oman navetan lehmiltä lypsettyä. Aamiaisella oli edellisten lisäksi puuro voisilmällä höystettynä. Päiväruoat olivat aatosta lähtien perinteistä jouluruokaa. Tuolloin kinkuissa oli aina reilusti rasvaa, mikä antoi silavaisen silauksen murealle ja maukkaalle ruokapöydän joulutunnelman tuojalle.
Aaton tärkein tapahtuma oli tietenkin joulupukin vierailu ja lahjojen jako. Pukki köpötteli pirttiin ja talon aikuiset kantoivat perässä sisälle ison pärekopallisen lahjoja. Eihän arvovaltaisen mutta ikääntyneen pukin sitä tarvinnut itse tehdä. Tuolloin odotimme tietysti aina kovia paketteja, mutta paljon tuli myös pehmeitä, koska mummo oli todella taitava talvivaatteiden kutoja.
Iän myötä rapistunut usko joulupukin olemassaoloon kaikkosi kokonaan sinä vuonna, kun aikuiset menivät myöhässä olevaa pukkia pihalta etsimään. Aiemmista vierailupaikoista saamansa glögin vuoksi hän oli väsähtänyt ja istuskeli pihan aurauspenkalla. Meitä lapsia kiellettiin tulemasta pihalle, mutta se oli luonnollisesti enemmänkin käsky mennä kohta perässä. Lahjat tuli silti jaettua, eikä muutakaan vahinkoa tullut, pukkikin pääsi onnellisesti kotiinsa eli naapuriin. Korvatunturille asti ei tarvinnut mennä.
Joulupäivän kruunasi aamuinen riisipuuro ja lahjaksi saatujen lelujen hyödyntäminen leikeissä. Tuolloin kaikkien talojen lapset pysyttelivät kodeissaan ainakin aaton, saattoipa mennä joulupäiväkin. Kun sitten lapsia tuli kylään, lahjaksi saadut lelut joutuivat koville.
Eräänä vuonna lahjaksi saatu jääkiekkopeli sai osumaa jo Tapaninpäivänä sen verran, että yksi sen pelaaja meni rikki. Jatkossa toinen osapuoli joutui pelaamaan aina vajaalla. Toki ainoastaan pelaajafiguuri särkyi, joten kentästä pilkistävällä pidikkeellä sai jotain aikaan. Ehkäpä se oli se kolmoskentän työmyyrä, joka ei näy tehotilastoissa. Tämä tynkä sai tietenkin lempinimekseen Tappi.
Lähdimme useimmiten kotiin kohta joulun pyhien jälkeen jo ennen uuttavuotta. Toki joskus olimme mummolassa myös sen yli. Olihan se kuitenkin paikka, jossa aika kului ja tekemistä riitti. Vaikka nykyisellään joulun merkitys ei ole allekirjoittaneelle kovinkaan suuri, nämä ovat kuitenkin mukavia muistoja.
