Olimme menneet kaverin kanssa viikoksi kesäasunnolleni. Asunto sopi myös ympärivuotiseen käyttöön ja reissumme ajoittui kevättalveen. Saapuessamme pihaan hanget hohtivat ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, lunta oli vielä todella reilusti ja pakkastakin kymmenkunta astetta. Aurinko lämmitti jo kuitenkin niin paljon että vesi tippui räystäiltä, lämmitti mukavasti ja pehmitti hankea päivänvalon ajan.
Kantelimme tavarat pirttiin ja asetuimme taloksi. Tässä vaiheessa pitkän istumisen jälkeiset pikkuaskareet saivat myös allekirjoittaneen ruoansulatusjärjestelmän aktivoitumaan. Toisin sanoen alkoi tuntua siltä, että ehkä olisi aika istahtaa isommille tarpeille ulkohuussiin.
Lomanviettopaikka on entinen todella vanha maatila ja kaikki rakennukset ovat iäkkäitä ja hirsirakenteisia. Ulkohuussi omana tilanaan oli samassa isossa rakennuksessa liiterin, tallin ja navetan yhteydessä. Eikun pikaisesti pihan poikki, ovi auki ja istunnolle.
Olin vielä pirtissä lähtöä tekemässä, kun ulkoa alkoi kuulua vähemmän lupaava, pikemminkin uhkaava, jyminä. Ikkunasta katsoessa huomasin kauhukseni, että lumet olivat tulleet rakennuksen katolta alas ja huussin oven edessä oli puolentoista metrin korkuinen lumikasa. Katon lape on pitkä, joten tavaraa riitti.
Hätä ei kuitenkaan odota lumien sulamista, joten eikun lapio kouraan ja väylää avaamaan hotelli helpotukseen. Uskallan sanoa, että tarpeiden pidättely ja lumien lapiominen yht’aikaa ei ole helppoa eikä kovin miellyttävää, kiirekin oikeastaan olisi.
Noh, homma kuitenkin hoitui ja suolikin tuli tyhjennetyksi suurimmalta osin sinne mihin pitikin. Kalsarit kyllä taisi mennä vaihtoon operaation jälkeen. Jostain syystä siellä on nykyisin erillinen huussi ja sen ovi ei ole räystään alla. Kuinka ollakaan.
